O kysyi multa tänään kysymyksen: "Kun katot peiliin, niin mitä näet? " Mä en sanonut mitään, mutta aloin kyllä miettimään. 

Siinähän niitä... Mää viihdyn yllättävän hyvin siinä peilin edessä; ehkä mää yritän jotenkin tehdä ittestäni parempaa siinä tai sit vaan muistuttaa ittelleni, kuinka hyödytön luomus mää olen. Joka kerta, kun mää siinä seison, mun on pakko ottaa mittanauha käteen ja mitata mun vyötärö ja reidet (vaan huomatakseni, että ne ovat paksut ja täynnä ylimääräistä). Kaiken sen läskin lisäks mää näen mun silmät. Sen ainoon osan, josta joskus vielä tykkäsin; tai ehkä vieläkin vähän, mut niistä on kadonnu se ilme ja kaikki. Oon niin epäonnistunu kaikessa, et välillä tuntuu et kaikilla ois helpompaa ilman et tarvis jakaa elämäänsä mun kanssa millään tavalla. Mun pääkin on niin tyhjä (tai liian täynnä), et välillä vaan seison ja tuijotan eteeni ymmärtämättä oikeestaan mitään. Tää masennus on ottanu taas ylivallan.

 

Tänään siis O tuli käymään täällä. ^^ Se piristi kyllä niiin paljon, mut kun mietin kuinka kauheen tilanteen aiheutan hänellekin, niin alkaa itkettään. No jokatapauksessa.. istuttiin ja käveltiin taas ja oon sen verran jopa ylpee itestäni, etten panikoitunu kosketuksesta ja halatessakin olin edes asteen verran rauhallisempi ku normaalisti. On se vaan kertakaikkisen kultainen ihminen tuo O! :D

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vaa'an luku oli masentava aamulla: 61 kg. For real, mistä helvetistä noi 2 kg tuli päivässä kun en oo pikainsuliinia laittanu pariin päivään ollenkaan?! No nesteitähän ne varmaan on ja koitan ne saaha poies vaan nopeasti. :/ Meinasin käydä ostaan Ananas Strongia. Sitä on monet kehunu, et pistää aineenvaihdunnan liikkeelle, niin aattelin sitä kokeilla sillon kun en syö.

 

 

No pakko vielä tunnustaa, että sorruin tänään siihen mitä yritän välttää parhaani mukaan... No en nyt ihan auki ranteita vetäny, mutta tuossahan nuo jäljet hyppää silmille taas kerran. -.- En tiiä mikä siin on et se muka auttaa, mut kyl siitä saa sen tietynlaisen "kontrollin tunteen". Oikeen hävettää!

Puhun paljon tääl O:sta, koska hän on yks asia täl hetkel mikä mut eniten pitää pystyssä aiankin suurimman osan ajasta. Niinkun oon sanonu.. en osaa puhuu mun tunteista yms. ja se on rasittavaa sillekin. Pyydän anteeks ja toivon et ymmärrys riittää. :(

 

Pitkä kivinen tie, viel mut luoksesi vie

Jaksa yrittää viel, ni me tavataan siel

En haluu sua menettää, en satuttaa enää enempää

Sulata tää sydän jääst, vielä kuljetaan käsi kädessä

 

       (En yleensä näit laulujen sanoja tällai laittele, mut Elokuu on vaan niin loistava bändi ja nuo sanat sopii hyvin                      tilanteeseen :D)

 

Mutta mää taas irtaudun parempaan paikkaan vähäks aikaa, ennen ku tää paska taas jatkuu... öitä. ^^